Hanna

「Pikku Hanna oli nähnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut häntä takaa ja oli juuri tarttua häneen kiinni, mutta kaikeksi onneksi hän siihen heräsi. Nyt ei Hanna tahtonut enää nukkua, ettei tuota unta jatkuisi.」
「Hanna kurotti päätään sängyn laidan yli ja koetti katsoa oven raosta. Ei nähnyt mitään. Eikä kuulunut risahdustakaan. Entä kun lamppu unohduksesta oli jäänyt palamaan.」

首章立「musta koira」(惡夢) + 「Jussin tasainen ja raskas hengitys」(弟熟睡) + 「Hanna peitti hänet」(替弟蓋被) + 廚房火燭+母織襪—單線式童年→少女過渡清晰,節制而完整,92 分。

「»Ui, lapseni, kuinka sinä minua säikytit.» Äiti istui sohvalla ja kutoi sukkaa, tyyneenä, hiljaisena. Väsyneeltä hän kuitenkin näytti ja silmät veristivät. Mutta kädet taukoamatta liikuttivat sukkapuikkoja.»
「Hanna jätti oven selki seljalleen ja ryömi ylös vuoteelle jälleen. Nyt hänen sopi nähdä äitiäkin avonaisesta ovesta. Siellä hän yhä istui sohvalla, kirkkaassa lampun valossa ja kutoi niin ahkerasti. Tuo rakas, rakas äiti! Kuinka lempeät ja kauniit hänen kasvonsa olivat. Ja puku, kuinka siisti ja puhdas.」

母「Väsyneeltä hän kuitenkin näytti ja silmät veristivät. Mutta kädet taukoamatta liikuttivat sukkapuikkoja」(累+勤) +「Tuo rakas, rakas äiti! Kuinka lempeät ja kauniit hänen kasvonsa olivat」(神化)— 角色階層感清晰,90 分。

「Oli juuri kuin turvallisempaa, kun tiesi äidin valvovan viereisessä huoneessa. Ei mahtanut vielä ollakaan kovin myöhäistä. Mitähän se äiti siellä teki?」+「Teki mieli taas katsoa, oliko tuo valkoinen kajastus vielä seinässä. Sielläpä hän oli. Mutta hiiskahdusta ei huoneesta sittenkään kuulunut.」
「Päivä valkeni, ennenkuin tytöt herkesivät juttelemasta. Sen jälkeenkin vielä, vaikka silmät jo olivat ummessa, kaikui Hannan mielessä yhä: 'Woldemar, Woldemar, Woldemar.' Hän käänsi päänsä pois, ettei Olga kuulisi, jos ne vahingossa sattuisi pujahtamaan hänen huuliltaan. Sitten huoletta jatkoi: 'Woldemar, Woldemar, Woldemar ... Wol-de-mar ... Wol-de-mar...' Siihen vaipui.」

I 章末「äiti valvovan viereisessä huoneessa」(母在旁) + III 章末「Woldemar, Woldemar, Woldemar ... Wol-de-mar ... Wol-de-mar」(夢話初戀)— 每章皆有留白,節奏凝練,94 分。

「Äidin vaatteissa olikin jotain erinomaista, jotain hänestä itsestään. Aitassa käydessään täytyi Hannan usein pysähtyä niitä hyväilemään, niin herttaisilta ne näyttivät riippuessaan siellä naulassa. Kaikki muukin, mikä vaan oli äidin omaa, se Hannan mielestä oli ikäänkuin pyhitettyä.」
「Olga ja Hanna tuon tuostakin loivat silmänsä Bettyyn, jonka vakava katse osoitti hänen hyvin tietävän, mikä painava tehtävä hänellä oli edessä. Rykäsi hän siis hiljaisen hetken päästä ja alkoi näin: 'Meillä on teille eräs pyyntö.' Poikien huomio oli vireillä. Alfred ja Tirri taukosivat soutamasta. Olga ja Hanna katsoivat syrjään. 'Jota teidän tulee täyttää', jatkoi Betty. 'Lupaatteko kunniasanalla?' 'Jos vaan voimme.' 'Kyllä te voitte.' Pieni pysähdys.」

神化母親段 (äidin vaatteet ... pyhitettyä) + III 章 Betty 立約短句白描 「Rykäsi hän siis hiljaisen hetken päästä」(停頓細節)— Canth 心理 prose 標誌頂峰,96 分。

「Hanna nousi katsomaan. Niin, eikös arvannut oikein. Peite oli jaloissa ja poikaparan sääret paljaina. Herran tähden, kuinka kylmät ne olivat! Aivan kuin jääpalaset.」
「Sinne tulivat lähelle istumaan muutkin. Olga alkoi keskustelua, vapaasti ja tottuneesti, ihan kuin suuri ihminen, ja niinkuin hän oli romaaneissa lukenut. Kumma, että hän osasi. Mahtoi olla luonnossa. Ei Hanna suinkaan oppisi, ei ikinä. Hyvänen aika! Tällä hetkellä hän vaan ei saisi sanaakaan suustansa.」

工廠家 (12 歲 Hanna + 7 歲 Jussi + 父母 + Miina·Mari 兩女傭) + 鄉間 Anna Sohvi 莊園 + 大人打牌 + 湖中三男三女共游 + 上層婦女 (Emma Hartman·neiti Munsterhjelm) — 19 世紀末芬蘭社會完整,90 分。

「Lasten kamarissa oli pimeä. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä loisti tuli. Pikku Hanna oli nähnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut häntä takaa ja oli juuri tarttua häneen kiinni, mutta kaikeksi onneksi hän siihen heräsi. Nyt ei Hanna tahtonut enää nukkua, ettei tuota unta jatkuisi.」
「Hanna peitti hänet niin hyvin kuin ikään voi, ja pakkasi täkin reunan polsterin ja sängyn laidan väliin, että se paremmin pysyisi. Sillä Jussi oli paha potkimaan. Mutta vilu alkoi jo Hannaakin pöyristää. Ja entä, jos tuolta sängyn alta vielä juoksee hiiri ja puree häntä jalkaan.」

開篇 5 行內立「musta koira」(惡夢) + 「Jussin tasainen ja raskas hengitys」(弟熟睡) +「Hanna peitti hänet niin hyvin」(替弟蓋被)— 夢魘+弟+母三鉤即立,92 分。

「Hanna nousi katsomaan. Niin, eikös arvannut oikein. Peite oli jaloissa ja poikaparan sääret paljaina. Herran tähden, kuinka kylmät ne olivat! Aivan kuin jääpalaset. Kun tuo raukka ei tulisi vaan kipeäksi tämän perästä.」
「»Mitä sinä pidätät vatia sillä puolen», sanoi isä kerrankin, »anna tänne, no, pikemmin! Se on niin hidas ja saamaton kaikessa. No, pudotapas vielä käsistäsi. Ei sinusta, poloinen, ole ei mihinkään.»」

工人女工 Hanna 第一人稱敘事 (Canth 1886 為芬蘭文學首例) + 父餐桌羞辱「Mitä sinä pidätät vatia sillä puolen ... Ei sinusta, poloinen, ole ei mihinkään」— 「階級+性別」雙件套 Canth 創新,92 分。

「Mutta mieli kävi keveämmäksi, kun hän oli siinä vähän aikaa itkenyt. Olipa hänellä Kalle ja Kallen rakkaus, mitä hän muusta välitti. Kalle ei vaatinut, että hänen seuraelämässä tuli loistaa ja viehättää. Hyväksi, kelpo vaimoksi hänen vaan oli valmistuminen, nöyräksi ja ahkeraksi, joka löytäisi onnensa muiden onnessa.」
「Salmela oli kyllä kiitollinen tuosta luottavaisesta ja uskollisesta rakkaudesta, joka antoi hänelle takeita siitä, että Hannasta tulisi hyvä vaimo, niinkuin hän oli ajatellutkin, nöyrä, hiljainen ja ystävällinen. Hän asetti Hannan kuvan sievään kehykseen pöydälleen.」

末段自況「Olipa hänellä Kalle ja Kallen rakkaus」(戀人神化) + 末句「Salmela asetti Hannan kuvan sievään kehykseen pöydälleen」(祝詞+神化)— 自況+戀人神化+祝詞三層收束,典型 Canth 結局,96 分。