Kalatyttö

ENSIMÄINEN LUKU. ... TOINEN LUKU. ... KOLMAS LUKU. ... NELJÄS LUKU. ... VIIDES LUKU. ... KUUDES LUKU. ... SEITSEMÄS LUKU. ... KAHDEKSAS LUKU. ... YHDEKSÄS LUKU. ... KYMMENES LUKU. ... YHDESTOISTA LUKU. ... KAHDESTOISTA LUKU. (L50-L5081)

Eräänä iltana vähää ennen joulua olivat kaikki pääsyliput pääkaupungin teateriin loppuun myödyt; uusi näyttelijätär oli esiintyvä, jota ylistettiin pilviin asti. ... Ensiksi tuo koko maassa hyvin tunnettu suuri kalakauppias -- Yngve Vold. ... Mutta alhaalla parketilla näkyi provastin karkea, tiheä tukka. Hän istui levollisena; hän oli uskonut Petran asian korkeamman haltuun. Hänen vieressänsä istui Signe, nykyään Signe Ödegaard. ... Heidän välillänsä istui vanha vaimo, jonka lumivalkeat hiukset kehän tavoin ympäröivät hänen ruskeita kasvojansa. Hän oli istuessaan ruumiiltaan korkeampi kaikkia ympärillä istujia ... sanottiin että hän oli tuon nuoren näyttelijättären äiti. (L5083-L5146)

"Minä makaan kauan, minä täällä jo olen ollut kahdesti teitä kysymässä; minulla on jotakin tähdellistä sydämelläni, josta täytyy puhua teidän kanssanne." -- "Olkaa niin hyvä, käykää istumaan!" ... "Toispäivästä aikain olen järjiltäni, ihan höperö, ei päälle eikä vaille. Ja tähän te olette syypää!" -- "Minäkö?" -- "Niin juuri te. Tytön te olette auttanut esille, ei kukaan olisi ajatellut häntä ... niin -- en _voi_, minun _täytyy_ olla hänen luonansa; jos en häntä saa, niin ammun itseni, suoraa päätä, semmoinen se juttu. ... hänen pitää lähteä ulkomaille, Ranskaan, Parisiin, minä maksan matkan, te teette valmistukset. ... minä saan hänet vaimokseni ja sitten --" Edemmäksi hän ei päässyt; hän ei ollut puhuessaan tarkannut Ödegaardia, joka kalmankarvaisena oli noussut pystyyn ja nyt hyökkäsi hänen päällensä hieno espanjanruoko kädessä. (L1520-L1583)

Missä sillinpyyntiä kauemman aikaa on lakkaamatta harjoitettu, siihen syntyy vähitellen kaupunki, jos paikka muuten on sopiva. Tämmöisistä kaupungeista ei voi ainoastaan sanoa, että meri on ne maalle luonut, vaan ne loitommalta katsoen näyttävätkin meren ajamilta pölkkykasoilta tahi kumotuilta veneiltä, joita kalastajat ovat kaataneet suojakseen myrsky-yönä; lähemmäksi tultua huomataan, kuinka sattumoilta kaikki on rakentunut, siinä kun on joko tunturi keskellä liikepaikkaa, tahi vesi jakaa kaupungin kolmeen, neljään palaseen, ja kadut luikertelevat ja mutkittelevat. (L53-L62)

Pitkin laitureita kulkee pienen kaupungin ainoa katu; valkoisiksi ja punaisiksi maalatut, yhden- ja kahdenkertaiset rakennukset seuraavat kadun toista puolta, kuitenkaan ei seinä seinässä kiinni, vaan kauniit ryytimaat välissä; se on siis pitkä, leveä katu, jossa muuten merituulella tuntuu haju siitä, mitä laitureilla on. (L70-L75)

Missä sillinpyyntiä kauemman aikaa on lakkaamatta harjoitettu, siihen syntyy vähitellen kaupunki, jos paikka muuten on sopiva. Tämmöisistä kaupungeista ei voi ainoastaan sanoa, että meri on ne maalle luonut, vaan ne loitommalta katsoen näyttävätkin meren ajamilta pölkkykasoilta tahi kumotuilta veneiltä, joita kalastajat ovat kaataneet suojakseen myrsky-yönä; lähemmäksi tultua huomataan, kuinka sattumoilta kaikki on rakentunut, siinä kun on joko tunturi keskellä liikepaikkaa, tahi vesi jakaa kaupungin kolmeen, neljään palaseen, ja kadut luikertelevat ja mutkittelevat. (L53-L62)

KALATYTTÖ / Kirj. / BJÖRNSTJERNE BJÖRNSON / Norjan kielestä suomentanut P. Cajander / Otava, Helsinki, 1905. / Helsingin Uusi Kirjapaino-Osakeyhtiö. (L31-L45)

Johtosoitto hiljeni, säveleet yhtyivät rauhalliseen sopusointuun, ne sulautuivat vähitellen niinkuin päivän paisteeseen. Johtosoitto päättyi; tuskallinen hiljaisuus alkoi. / Silloin esiriippu nousi. (L5166-L5172)